As time goes by

Viime kesänä kuumimpien helteiden aikaan, istuttiin Teh Vaimon kanssa mökkilaiturilla samettisessa kesäyössä ja kuunneltiin hiljaisuutta. Maisteltiin gin-tonic:ia ja siinä fiilisteltäessä ruvettiin nostalgisesti  muisteleen menneitä.

Meillähän  on mitä muistella, kun yhteistä historiaakin on jo yli neljännesvuosisata,  mikä edelleenkin hämmästyttää toisinaan meitsiä.  Muistelut veivät aivan sinne yhteisen historiamme alkuhämäriin, kasarin puoliväliin.  Ryhdyimme muistelemaan toisistamme saamaamme ensivaikutelmaa. Tässä meitsin muistikuva, Teh Vaimon muistot ovat hänen yksinoikeutensa enkä niitä tähän aiokaan tarkemmin  referoida.

Tapahtumapaikka oli eräs ravintola  Seminaarinkadulla Jyväskylässä, joka oli tuolloin ollut kantapaikkani jo vuosia. Ajankohta oli myöhäinen iltapäivä  sateisen syyskuun puolivälissä. Istuin kantapöydässäni täpötäyden kapakan takaseinustalla, ikkunan vieressä kasvot saliin  päin. Silmäilin seurakuntalaisia, joista tunsin nimeltä noin 90% ja joiden rutiineihin kuului ”Happy hour”  töitten jälkeen,  kuten meitsilläkin. Tunsin oloni pahaa aavistamattoman  kotoisaksi.

Syvennyin lukemaan päivän Hesaria ottaen ohuita siivuja keskarituopista kyytipojaksi, kun havahduin siihen, miten joku soitti talon pianoa tavanomaisia pimputtajia paljon taitavammin.  Pianisti oli uusi tyyppi asiakaskunnassa: pitkätukkainen (takatukkaa perseen päälle asti) pitkähkö  nuorehko blondi,  yllään rähjäiset farkut ja villapaita. Klassinen opiskelijatytön habitus kasarin puolivälissä.  Soittajan osaaminen oli niin ilmeistä, että hänelle alettiin esittämään toivareita. Monet hän torjui valittaen, ettei tunne oikein hyvin kuin klassista musiikkia, ja sitä sitten kuultiin: Mozartia, Chopiniä,  Rahmaninovia jne.

Kun kävin seuraavan kerran baaritiskillä hakemassa täydennystä tuoppiini, kysyin pianistilta: ”Onnistuisko  ’As time goes by’ Casablanca-elokuvasta?” Tyttö ei sanonut mitään, vaan hymyili tosi aurinkoisen säteilevästi ja nyökkäsi ja alkoi soittaa.  Soittoonsa hän  improvisoi kaikenlaista pientä koristetta  mukaan todella taitavasti ja sai piisin lopetettuaan raikuvat aplodit koko seurakunnalta. Sanoin tarjoavani soittajalle kiitokseksi soppaa tuopin verran seuraavalla tauolla, jos seura kelpaa. Tyttö kertoi, että hänelle sopii vaikka heti, ei hän ole täällä keikalla. Mentiin meitsin pöytään ja hän istui sohvalle viereeni.

[jatkuu  seuraavassa postauksessa, myöhemmin]

3 Responses to “As time goes by”


  1. 1 Zepa torstai, 2. syyskuu 2010 16:04

    Sohvi tai Ruutti! Eiku sä istuit Ruutilla. Mä istuin Sohvilla, samaan aikaan. Ei tavattu. Tsori🙂

    • 2 oblomov jr lauantai, 4. syyskuu 2010 13:35

      Oikeassa olet! Sohvilla ei ole koskaan ollut pianoo! Mut en mä pelkästään pianon takia Ruutilla istunut, siellä oli itsepalvelu klo 18 asti, joten hintataso oli 15% alempi kuin Sohvilla. Ja kaikki mun kaverit itstu aina tietysti kans Ruutilla.

      Reviirit oli tuolloin aika ahtaat, joten ei tavattu, ikävä kykkä!😦

  2. 3 oblomov jr lauantai, 4. syyskuu 2010 17:45

    Korjaus: ikävä kyllä


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s





%d bloggers like this: