Lisää työväenpuolueita

Suomalaisen populistipolitiikan Grand Old Man Timo Soini julisti puolueensa olevan työväenpuolue ilman sosialismia. Eipähän tarvi ainakaan sitä miettiä, minkä sortin sosialisti se tämäkin pelle on,  kuten oli laita Nilkki-Niinistön julistautuessa työväen presidentiksi.

Paradoksaalisinta tässä työväenpuolueiden lukumäärän kasvussa on tietysti se, että samaan aikaan toisaalla työväen asema työmarkkinoilla ja siellä  työpaikalla vaan jatkaa huononemistaan.  Syynä on tietenkin huono johto, joka mieluummin käskyttää  motivoinnin sijasta.  Ja työväki pakenee työkyvyttömyyseläkkeelle, kun työilmapiiri on sietämättömän huono.

Tämä taas on looginen  seuraus siitä, että Suomessa pidetään reservin upseerin koulutusta välttämättömänä ja liian usein myös riittävänä edellytyksenä esimiestehtävissä toimimiseen. Jokainen asepalveluksensa suorittanut mies  (tai nykyisin nainenkin)  muistaa, että Intissä motivointi ei kuulunut ydinosaamisalueisiin aivan yhtä tiiviisti kuin kovalla äänellä käskyjen karjuminen.

Meitsillä on joskus  (tosin aivan liian harvoin) ollut onni työskennellä naispuolisen pomon alaisena. Meininki on ollut kuin toiselta planesetalta! Ensin luulin sen johtuvan vain siitä, että ”naiset nyt vaan on tommosia, niinku fiksumpia”.

Mutta kun sain pomoksi miehen,  joka oli pomona yhtä fiksu kuin aikaisempi naispomoni, minulle selvisikin hyvän pomouden olevan pienemmästä kiinni kuin naiseudesta. Tämä pomo oli ollut sivarina! Ja sen estämättä rekrytoitu pomon tehtäviin,  koska oli niin kirotun pätevä,  ettei ollut yksinkertaisesti varaa olla palkkaamatta häntä.

Hyvä työnjohto on siis sukupuolineutraali, muttei osaamisneutraali ilmiö.

Advertisements

0 Responses to “Lisää työväenpuolueita”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s





%d bloggers like this: