Kolarointia

Viime pe oli  meitsille Ilon Päivä:  sain auton ehjättynä PAJALTA ja Teh Vaimon ehjättynä kotiin keskussairaalan Kirran POLILTA. Nämä tapaukset liitty7vät toisiinsa sillä tavalla, että tasan 2 viikkoa  aikaisemmin Teh Vaimo joutui kolariin Petäjävedellä palatessaan VT 23:lla töistä kotiin iltapäivällä n. klo 17.20.

Siinä kävi niin, että kolmion takaa ajoi suoraan eteen riisikupillaan 78 v kuski tyttärensä  8 v  poika kyytiläisenään.  Teh Vaimon Volovo (oikea etukulma) osui riisikuppiin kuskin oven kohdalla ja jatkoi matkaansa tien vastakaiselle puolelle kellahtaen ojassa kuskinpuoleiselle kyljelleen. Turvatyyny paukahti päin Teh Vaimon kasvoja ja turvavyö kiristyi tiukaksi.  Tajukin meni muutamaksi minuutiksi.  Sai sitten kaivettua kännyn (joka toimi vielä!) taskustaan ja  soitti 112:een.  Poliisit paikalle  15 min:ssa,  ambulanssi 5 min myöhemmin. Keskussairaalan ensiavussa 45 min kolarista.

Tällä välin poliisi soitti meitsin kännyyn.  Käytiin keskustelu, jossa ensin selvitettiin onko henkilö NN vaimoni ja kerrottiin kolarista sekä että Teh Vaimo on viety ambulanssilla keskussairaalan ensiapuun. Ja vielä lopuksi: ”hän ei ole hengenvaarassa,  lisätietoja saatte sieltä sairaalasta.”

Meitsi kuuntelee sydän pamppaillen ja sanattomana poliisin asiallisen rauhallisella äänellä antamaa raporttia, joka ei pääty poliisivitsien tapaan: ”Tämä selvä?” -kysymykseen vaan empaattisemmin, ”Oletteko nyt ymmärtänyt, mitä äsken  tuossa sanoin?” Tilanne huomioonottaen ihan aiheellisesti kysytty.

Seuraavaksi soitan sairaalaan. Sieltä kerrotaan vain, että NN on potilaana ensiavussa, on tajuissaan ja orientoitunut eikä hengenvaaraa ole. Eikä kannata tulla vielä tapaamaan, koska hänelle tehdään koko ajan tutkimus-ja hoito-toimenpiteitä. KLO 20 jälkeen voi tulla tapaamaan.

Silloin meitsillä välähti ja kysyin hoitsulta, mitähän kannattaisi tuoda mukanaan potilaalle sinne sairaalaan? Ja sain kuulla, että naiselle parasta terapiaa tällaisesta tapauksesta johtuvaan järkytykseen olisi peili, hiusharja, huulipuna ja muuta kosmetiikkaa, jos vaan löydän.

Onni onnettomuudessa: Teh Vaimolle voi työnsä takia tulla joskus äkkilähtöjä, siksi hänellä on valmiiksi pakattu meikkilaukku aina valmiina.Tsekkasin sen sisällön ja kun huomasin sen pakatuksi, panin sen olkalaukkuuni ja rupesin kaivelemaan auton avaimia taskuistani. Olin hektisessä puuhastelussa unohtanut, että auto on päreinä maantien ojassa Petäjävedellä. Uskomatonta! Ja Teh Vaimo päreinä sairaalassa! Nyt vasta, yli  tuntia myöhemmin käsitin mitä todella oli tapahtunut.

Soitin sisarelleni Keravalle. Hän neuvoi pikkuveljeään: Nyt, kun et ole kuskina, ota pari Jallu-kolaa, rauhoitu, kuuntele vaikka jotain hyvää musaa. Et saa mennä noin vauhkona tapaan vaimoasi, joka on jo valmiiksi järkyttynyt. Ja olipa sen naama miten murjotun näköinen tahansa, pysyt tyynenä.

Kyllä se äkkiä siitä korjaantuu. Kerroin hoitsun neuvoneen viemään meikit jne. Hän piti sitä hyvänä neuvona, jota ilman muuta on syytä noudattaa.

Kellon ollessa 19.40  panin Miles Davisin ”Kind of Blue”n soimaan ja hörpin Jallu-kolaa yrittäen suggeroida itseäni tyyneksi. Pohdiskelin siskoni sanoja: ”Kuules nyt, paljon pahemminkin olisi voinut käydä!” Niinpä…

Taksilla sairaalaan, jossa klo 20.15 pääsen tapaamaan Teh Vaimoa, jonka kasvot näyttävät siltä, kuin häntä olisi lyöty lättyyn olan takaa. Niinhän itse asiassa olikin! Hän tihrustelee minua silmälasittomilla silmillään, kunnes annan hänelle meikkilaukustaan varalasit ja peilin Katsoessaan peilikuvaansahän ensin järkyttyy ja rupeaa nyyhkyttämään.

Yritän lohduttaa häntä panemalla käsivarteni hänen harteilleen,  jolloin hän huudahtaa: varo sitä solisluuta! Ilmenee, että vasen solisluu on turvavyön olkahihnan paineessa murtunut, samoin 3 kylkiluuta. Lisäksi lievä aivotärahdys ja ruhjeita ympäri vartaloa. Hämmentyneenä kysyn,” mitä mä voin tehdä?” Hieman jo hymyillen hän sanoo: ”Simmut kii ja pusutellaan, mut älä hali!” Siitä tulikin kunnon pusu, jonka kestäessä aloin ymmärtää kultakimpaleen olevan sittenkin kunnossa. Pientä pintaremonttia vain!

Tuon jälkeen hän vietti viikon terveyskeskussairaalassa ja viikon kotihoidon hoivissa.Perjantaina poistettiin kylkiluitten tukisiteet, jotka kotihoito oli käynyt pivittäin vaihtamassa samalla huolehtien ihon kunnosta. Saikku loppuu 15.4.

Auton rattiinkin on jo rohjettu mennä!

p.s. Kolarin toinen osapuoli: pikkupoika: ei vammoja. Vanha mies: menehtyi sairaalassa 3 viikkoa kolarista, mutta ei kolarin vammojen , vaan muun syyn takia.

4 Responses to “Kolarointia”


  1. 1 Tuuli torstai, 15. huhtikuu 2010 00:32

    Jösses.😮

    Onneksi, onneksi ei käynyt pahemmin, on tuossakin jo tarpeeksi.

  2. 2 oblomov jr torstai, 15. huhtikuu 2010 02:42

    Joo. Kiits myötätunnosta! Telkusta (yle tv1) tuli kuin tilauksesta hieno britti-sarja ”Ketjukolari”. Siinä onnettomuustutkija totesi jotenkin näin: ”Liikenneonnettomuuksissa on pahinta niiden sattumanvaraisuus. Kun sellainen sattuu itselle tai läheisille, sa panee miettimään.”

    Näin se totisesti tekee.

  3. 3 kaura sunnuntai, 25. huhtikuu 2010 12:10

    Luen näitä blogilistani hommeleita aikasten myöhässä ja törmäsin tähän vasta nyt. HUH! Aloin heti miettiä, kenelle minä soittaisin ja kysyisin neuvoa, jos olisin samassa tilanteessa tai mies. Pusuttelu rules🙂

    • 4 oblomov jr sunnuntai, 25. huhtikuu 2010 20:36

      Kiits, Kaura!

      Tommosessa täysin yllättävässä tilanteessaon todella tarvii hyviä neuvoja luotettavasta lähteestä.

      Pusuttelu rulettaa, kun tietää, että jtn pitäis tehdä, muttei tiedä mitä…


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s





%d bloggers like this: