H1N1-rokotukset silmien aukaisijana?

TV-uutisissa nähdyt kuvat satojen metrien jonoissa taivasalla värjöttelevistä rokotuksen odottajista kertovat ainakin sen, ettei viranomaisosaaminen riitä ihan kaikkeen jokaisessa kunnassa.

Kun rokotetta saa vain julkisen terveydenhoidon kautta,  on jonoissa nyt sellaistakin väkeä, joka ei ole tottunut sietämään tällaista kyykytystä. He kun normaalisesti asioivat työterveydenhuollossa tai yksityisillä lääkäriasemilla.

Joten ei ihme, että jonoissa etuilu on aiheuttanut käsirysyäkin, kun terveyspalvelujen kahden kerroksen väki on tungettu samaan palveluputkeen terveyskeskuksiin.  Niissä normaalioloissahan asioi vain tuulipukukansaa eli eläkeläisiä, lapsiperheitä ja muuta rupusakkia.

Tähän tilanteeseen on  nyt kuitenkin tulossa korjaus, kun ministeri Risikko on ilmoittanut rokotuksia saatavan jatkossa myös työterveyden kautta.

Vielä kun silmät aukeaisivat sen suhteen, että ns. kunnallinen itsehallinto ja terveydenhoitojärjestelmän tehokkuus ovat toisensa poissulkevia tekijöitä. Eli maamme perusterveydenhuollon hajauttaminen kuntatasolle johtaa paitsi tehottomuuteen myös kansalaisten eriarvoisiin palveluihin riippuen asuinkunnasta.

Mainokset

0 Responses to “H1N1-rokotukset silmien aukaisijana?”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s





%d bloggers like this: