Eläkepommi räjähti

Vanhasen hallituksen sylissä. Mielipidetiedustelussa 62% kansasta vastustaa eläkeiän korotusta Vanhasen mallin mukaisesti.

62% on enemmän kuin hallituspuolueiden yhteenlasketut kannatusluvut uusimmassa Taloustutkimuksen puoluekannatuskyselyssä.

Puhumattakaan siitä, että juuri meneillään olevan lomautus-ja irtisanomistsunamin aikana  olisi pitänyt ymmärtää työnantajapuolen toimillakin olevan merkitystä ikääntyvien yli 6-kymmppisten työuran jatkamisessa. Tähän ei Vanhanen esityksessään viitannut mitenkään!

Tätä se sitten on, kun polvihousupolitiikot miettivät keskenään eläkeuudistusta EK:n lobbareiden konsultoidessa. Jopa työeläkejärjestelmän erityisasiantuntija Kari Teh Guru Purokin on yhtynyt Ay-liikkeen kritiikkin.

En sinänsä kiistä jonkinlaisen säädön tarpeellisuutta työeläkejärjestelmän tulevaisuuden turvaamiseksi. Tosiasiallinen eläköitymisikä on saatava  muutama vuosi korkeammaksi. 

Tämä edellyttää kuitenkin perusteellista ajattelu-ja toimintatapojen muutosta  työelämässä. Eli asia on valmisteltava kolmikantayhteistyön kuvioin.

Samoin nuoren työvoiman kohdalla. Jos halutaan työuran aloittamista nuorempana, on sille luotava edellytykset. Tarvitaan sellainen pintotuki, joka todella mahdollistaa päätoimisen opiskelun.

Näillä edellytyksillä työurien pidentäminen on mahdollista myös poliittisesti. Ei se pelkällä hallituksen mahtikäskyllä suju.

PS. Olen pitänyt yli kuukauden tauon bloggaamisessa, kuten raks lukijani olet ehkä huomannut.

 Toinen projekti, elikkäs toi tammikuun 1. päivänä 2009 aloittamani tupakoinnin keskeytys oli sevverran kriittisessä tilassa, että siihen piti uhrata kaikki voimavarat.

Nyt voin taas sanoa, että tänä vuonna en ole polttanut yhtäkään tupakkaa! Ansio tästä kuuluu hyvin pitkälti Teh Vaimolta saamalleni tuelle, kiits!

— 17:35 —

Mainokset

0 Responses to “Eläkepommi räjähti”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s





%d bloggers like this: