Klassisen musiikin suosio hiipumassa?

Eïlen keskusteltiin Teh Vaimon kanssa Hesarin uutisesta, joka kertoi etteivät nuoremmat ikäluokat enää entiseen tapaan siirry vanhetessaan pop-musiikin kuuntelijoista klassisen musiikin kuuntelijoiksi.

Yhteen ääneen totesimme uutisen pitävän paikkansa ja ryhdyimme pohtimaan tämän ilmiön syitä. Niitähän löytyi useita ja helposti!

Uutisen väliotsikko ”Pomot tykkää rokista” toi mieleen parin vuoden takaisen keskustelun suomalaisten pomojen ”sivistyksen” puutteesta, joka on ilmennyt small talk -keskusteluissa ulkomaalaisten asiakkaiden kanssa.

Suomalaiset dippainsinöörit ja kauppat. maisterit osaavat puhua vain työasioista, kun eivät tiedä kirjallisuudesta, taiteesta, teatterista tai oopperasta yhtään mitään!

Ainoina  puheenaiheeksi työasioiden lisäksi löytyi vain jääkiekko ja formula-1 kisat, jotka eivät kiinnosta tämän tason keskustelijoita missään muualla kuin Suomessa.

Kysymys on yksinkertaisesti sivistyksen puutteesta, jos ei tunne maailmankirjallisuuden ja -säveltaiteen sekä elokuvan keskeisiä teoksia (joihin *ei* kuuluu Rambo-  tai Bond-elokuvat!).

Toinen syy on tietysti niin sanotun rock-musan salonkikelpoistuminen. Vanhat, jo yli 60 vee rokkistarat tekevät yhä maailmankiertueita soittaen samanikäiselle ”Forever young-yleisölle. Enää ei ole kyse pelkästä nuorisomusasta, kun 60-luvun nuoriso ei varttuessaan olekaan hylännyt nuoruutensa idoleja.

Sitten Teh Vaimo otti esimerkikseen tään meitsin, jonka hän on omasta mielestään potkinut klassisen musiikin pariin. Ei ole totta!

Kehitykseni klassisen kuuntelijaksi alkoi jo ennen tapaamistamme, kun rupesin diggaileen 70-luvun britti-progea,  joka oli täynnä klassisesta varastettua tavaraa. Erityisesti muistan vieläkin Emerson, Lake & Palmer  – yhtyeen version Musorgsin ”Näyttelykuvia” -teoksesta ( ”Pictures at an Exhibition” ) tai heidän versionsa Copelandin teoksesta ”Symphony for a common man”, jotka kumpikin ovat edelleenkin mielestäni parempia kun jonkun sinfonia-bändin nuoteista soittamat alkuperäisversiot.

Sitten meitsin  piti vielä selittää itselleni tämä outo klassisen diggaaminen: miten rock- ja jazz- diggari voi pitää *myös* klassisesta?

Tein sen vain järkeilemällä: jos nää biisit on olleet suosittuja tommoset 300 vuotta tai vieläkin  kauemmin, niissä *täytyy* olla jotain tutustumisen arvoista. Kerrankin järkeilyni osui kohdalleen!

Mutta ooppera oli minulle niin hard core -ilmiö, että sen pariin myönnän Teh Vaimon minut potkineen. Musiikkikirjastosta on nyttemmin  lainattu käytkats kaikki keskeiset oopperat dvd-levyinä ja katsottu ne kotisohvalla käsi kädessä istuen.

Romanttista tunnelmaa tosin hiukka latistaa Teh Vaimon tapa seurata musaa partituurista (niitäkin saa musiikkikirjastosta) metronomin nakutuksen säestyksellä.

Suosikkimme on Mozartin ”Taikahuilu”, jonka alkusoitto on niitä kaikkein hienoimpia biisejä musiikin historiassa. Melk. yhtä hieno kuin Led Zeppelinin ”Kashmir”,  jota olen  Teh Vaimoa opettanut kuuntelemaan.

Musiikkikasvatushan on meillä kaksisuuntainen tie, joten olenkin johdatellut Teh Vaimoa suurten jazz-pianistien kuunteluun.

Vanhana pianistina hän oitis ymmärsi esim. Bill Evansin H4-soinnun merkityksen osana kokonaisuutta, minulta meni siihen vuosia, prkl!

Advertisements

0 Responses to “Klassisen musiikin suosio hiipumassa?”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s





%d bloggers like this: