Vuokra-asumisen ja terveydenhoidon markkinoilta

Sosiaalinen Asuntotuotanto oy:n eli SATO:n osakeanti pörssiin listautumiseksi on parhaillaan menossa. Mistä tässä on kysymys?

Ainakin siitä, että yhtiön omaisuus ja sen tuotto myydään markkinoilla uusille omistajille. Omaisuus muodostuu yhtiön valtion eli veronmaksajain rahoittamin halpakorkoisin lainoin rakennuttamista vuokratalokiinteistöistä, joiden velat vuokralaiset ovat maksaneet vuokrissaan pois.

Yhtiön nykyiset omistajat ovat n. 10%:n oman pääoman sijoituksella saaneet hankituksi itselleen valtavan massan kiinteistöomaisuutta, jonka siis oikeesti ovat maksaneet veronmaksajat ja yhtiön asuntojen vuokralaiset.

Kun tämän sijoitetun koko pääoman reaalinen vuosituotto on 4-6 %, niin silloin sijoitetun *oman pääoman* tuotto-% on 40-60%! Tämä ei ilmeisesti riitä nykyisille omistajille, joita ovat vakuutus-ja  rakennusyhtiöt sekä yhtiön nykyiset johtajat.

Terveydenhoitomarkkinoilla Suomessa on nykyisin vain 2 valtakunnallista toimijaa. Mehiläinen ja Terveystalo, pörssiyhtiöitä molemmat. Muutama päivä  sitten  Terveystalon pomo sanoi TV:ssä, että ”markkinakonsolidaatio alalla jatkuu”. Eli Terveystalo haluaisi ostaa Mehiläisen, jolloin se pääsisi ainoaksi valtakunnalliseksi toimijaksi Suomen yksityisen terveydenhoidon markkinoilla.

Tällöin ns. vapaata markkinataloutta ei Suomen terveysmarkkinoilla enää olisi ollenkaan. Puhumattakaan siitä ns. vastuullisesta markkinataloudesta, josta Jyrki-Boy Katteeton niin paljon puhui ennen viime eduskuntavaaleja. Eipä puhu enää!

0 Responses to “Vuokra-asumisen ja terveydenhoidon markkinoilta”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s





%d bloggers like this: