Ex-suurvallassa suuruudenhulluutta

Viron ns. patsaskiistan ympärillä nähty irvokas näytelmä oli kuin itsensä Luigi Pirandellon käsikirjoittama farssi. Satiirikkona Pirandello erikoistui juuri vallanpitäjien suuruudenhulluuden ja vainoharhaisuuden pilkkaamiseen.

Ja juuri tästähän Venäjän valtaeliitin Viron politiikassa on ollut kyse.

Neuvostola oli globaali suurvalta kylmän sodan aikana. Mutta sen seuraajavaltio Venäjän Federaatio on sisäisesti hajanainen savijaloilla vodkahuuruissa hoiperteleva euraasialainen divaritason alueellinen toimija, joka edelleenkin haikailee ”menetetyn” imperiuminsa perään.

Sillä on edelleen ylisuuri armeija ydinaseineen, joiden turvin imperiumi pysyi joten kuten pystyssä kunnes rahat loppuivat.

Tuon imperiumin ainoa todellinen saavutus oli ”Suuri isänmaallinen sota”, jossa Neuvostola nujersi toisen diktatuurin, Hitlerin Saksan yhdessä muiden liittoutuneiden kanssa.

Venäläinen historiakäsitys unohtaa edelleenkin sen, että 2. maailmansota alkoi v.1939, jolloin Saksa hyokkäsi Puolaan lännestä ja Saksan liittolainen Stalinin puna-armeija idästä.

Venäläisten mukaan sota alkoi vasta 1941, kun Saksa hyökkäsi liittolaisensa Neuvostolan kimppuun! ”Suuri isänmaallinen sota” perustuu siis valheelle. Tämän tietävät kaikki, paitsi venäläiset, jotka edelleen haluavat elää Neuvostolan valheessa, ainakin, mikäli se Putinin valtaklilistä riippuu.

Juuri tämän valheen vuoksi kaikki tuon sodan muistomerkit on Venäjällä glorifioitu Pyhiksi. Tämän vuoksi Viron patsaskiistan ympärille kehitelty propagandakin uppoaa perusvenäläiseen edelleenkin varsin vaivatta.

Stalin ymmärsi, että sodan voittaminen ei riitä, on voitettava myös rauha. Siksi puna-armeija valtasi koko itä-Euroopan aina Berliiniä myöten, jotta rauhan voittaminen länsi-liittoutuneita vastaan sujuisi vaivatta. Alkoi ns. kylmä sota ja loppu on sitten historiaa.

0 Responses to “Ex-suurvallassa suuruudenhulluutta”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s





%d bloggers like this: