Se eka iso jytky taisi olla ylläri Soinillekin, kun hän huomasi joutuneensa 39-päisen varsin sekalaisen laumansa paimeneksi eduskunnassa. Sen yhtenäisenä pitäminen olisi ollut mahdotonta, jos persut olisivat joutuneet tekemään väistämättömiä kompromisseja hallituspuolueena. Soini tod. näk. havaitsi olevansa samassa tilanteessa kuin gurunsa Veikko Vennamo SMP: n suuren vaalivoiton jälkeen v. 1970.
2,5 vuotta myöhemmim SMP:n eduskuntaryhmä hajosi, kun 5 edustajaa loikkasi siitä ja perusti uuden oman puolueensa SKYP:n, kun “vanhat puolueet” olivat muuttaneet puoluetukilakia niin, että loikkarit saivat viedä mennessään osuutensa entisen eduskuntaryhmänsä puoluetuesta .
Lakimuutos oli räätälöity mittatilaustyönä juuri Smp:n hajottamiseksi, jotta saataisiin puuttuvat äänet Kekkosen valitsemiseksi poikkeuslailla jatkamaan presidenttinä ilman v:n 1974 lakisääteisiä presidentinvaaleja. Tähän tarvittiin silloisen perustuslain mukaan 5/6:n enemmistö eduskunnassa . Se järjestyi Smp:n “seteliselkärankaisten” (Vennamon retoriikkaa) äänillä.
Veikko Vennamo oli vaalivoiton jälkeen vetäytynyt hallitusvastuusta juuri välttyäkseen puolueensa hajoamiselta. Nyt Soini teki samoin, samasta syystäkin. Tämä on se Is0 Jytky 2.0, jonka nyt kokivat Soinin puoluetta pelkästä herravihasta äänestäneet.
Esim. täydestä tuntemattomuudesta eduskuntaan Keski-Suomen vaalipiiristä valituksi tullut sahuri Hakkarainen tuli valituksi sen takia, että hänen nimensä vaan sattui olemaan persujen aakkosjärjestyksessä olleen ehdokaslistan ensimmäinen. Kun äänestyskoppiin astellut persujen kannattaja ei tiennyt ketä äänestää, kun Soinin nimeä ei ollut listalla, niin listan kärkinimi on luonteva valinta!
Tällaiset äänestäjät – ja heitä on ollut paljon – saattoivat kuvitella, että vaalivoiton jälkeen Soini “panee maan asiat kuntoon” hallituksessa. Mutku ei.
0 Kommentit to “Iso jytky 2.0”