Eilen iltapäivällä olin roudarin/mixaajan tehtävissä, kun Teh Vaimon bändillä oli autenttisen äänenvoimakkuuden treenit Harjoituskämpällä Muuramen Rannankylän korpimaisemissa. Pikkujoulusesonki alkaa tuota pikaa ja bändin setti on hiottava kasaan.
Aloitin roudarin tehtävät halkoliiteerissä sahaamalla ja pilkkomalla muutaman sylillisen polttopuita ja virittelemällä tulet hellaan ja uuniin. Sitten kytkin paikalla jo valmiina olevat vahvarit stand by -tilaan, kannoin autosta Teh Vaimon digitaalipianon ja syntikan sisään, poistin ne kuljetuspusseistaan ja kytkin keyboard-vahvariin ja sähkötöpseleihin. Teh Vaimo testasi ne soittamalla “Livin’ in the city”:n introa. Toimivat.
Muut vahvarit ovat soolo-ja bassokitaroille ja laulumikeille, joiden jalkoja ryhdyin seuraavaksi asentamaan paikoilleen. Bändin soittajista laulavat kaikki, paitsi rumpali. Hänen mielestään Hurriganesien Remu on varoittava esimerkki laulavasta rumpalista. Olen samaa mieltä kuunneltuani kerran Hurriganesien live-keikkaa.
Kello tuli neljään ja ilta alkoi hämärtya, kun muut bändin jäsenet saapuivat. Vanhaan perussettiin oli otettu 3 uutta piisiä: “I’m comin’ out”, “Lucky lips” ja “Tennessee waltz” näillä on tarkoitus lopettaa setti. Viimeisen piisin on perinteisesti oltava valssi, niin tässäkin, tosin 5/4-tahtilajissa, joka puolivälin jälkeen vaihdetaankin reggaeksi.
Siirryin mixauspöydän ääreen ja homma lähti käyntiin piisillä “I’ll take you there”. Tunnissa setti oli soitettu läpi ja rouvat päättivät pudottaa “I’m coming out”:n pois ja ottaa tilalle Toots & the Maytalls:n letkeää hyväntuulisuutta pursuavan reggae-sovituksen John Denverin piisistä “Take me home country roads”, jota oli jo aiemmin treenattu ja joka tarjoaa mukavasti tilaa basistin ja rumpalin rytmiikalla leikittelyyn.
Sitten vaan kamat autoon, uunien hiilloksien tsekkaus ja sähköt poikki pääkatkaisijasta ja kotia kohti.
Uskomatonta, miten pimeä on marraskuun ilta maaseudulla: mistään ei näy mitään valoa, ainoa ääni on koiran haukunta jossain kaukana.
0 Kommentit to “Maaseudun rauhaa ja soul-musaa”